Kaunista tämäkin.

Vaikea keksiä otsaketta tälle, mutta katsokaa miltä vesi voi näyttää.

 Uimarit oli nousseet laiturille ja vesi välkehti siinä portaitten alla näin nätisti.

 Aurinko nousi ja kultaansa loi...

 Nämä on minun lempikuvat eiliseltä.

 Nuo värit on niin kauniit. Luonto on ihmeellinen.

 Vastapäätä näyttää ihan erilaiselta.

 Tähän lisäsin valoa, mutta en noihin ikkunoihin. Ne valaisee nouseva aurinko. Ne heijastuu veteen tuossa ylemmässä kuvassa.

 Aurinko on jo noussut ja kullan hehku katoaa.

 Vesi rannassa näytti tältä, mutta mikäs tuolla yläreunassa näkyy?

Haloilmiö näkyi pitkän aikaa, mutta en saanut sitä paremmin kuvaan.

Taas sähläsin.

 Eilen aamulla olin jo kuvannut aamuruskon ja mietin mihin lähtisin, sillä vielä ei ollut kiire kotiin.

 Länsiväylän alitettuani päätinkin kävellä vielä Otsolahden pohjukkaan ja sieltä bussilla kotiin.

 Olin jo ohittanut venesataman ja kun näin tuon pienen niemen ja penkin siellä, niin suuntasin sinne.

 Ja mitä näinkään!

 Merimetso siellä hyvässä paikassa...

 Nyt on onni myötä...

 Siinä tein huonon päätöksen.

 Nyt ei pidättele risut, eikä männynkävyt!

 Liikettä kinttuihin!

 Ja vaikka hiljensin menoa ja hiivin hiljaa...

 sinne häipyi kumpikin.

 On siellä muitakin ollut.

 Merimetso lensi tuonne, mutta missä haikara?

 Tuli kärpäsetkin siinä katsellessa kuvattua.

 Äkkiä muualle haikaraa etsimään.

 Jossain sen haikaran on pakko olla.

 Zoomailin vastarannan ruovikot.

Samoin ne paikat mistä olin tullut, mutta en nähnyt sitä enää.

Eikä tämä ollut ainut sössimäni tilaisuus eilen. Jälkikäteen on hyvä olla viisas, eli olisi ollut viisaampaa keskittyä kuvaamiseen siinä kohdassa missä ne näin, eikä yrittää väkisin löytää parempaa kuvauspaikkaa lähempää. Vaan opinko tästä mitään ? Siitä seuraavaksi.

Aurinko nousee.

Värikäs aamu tänään.

Pieni seuralainen.

Ensin en sitä edes huomannut....

 kun kiinnitin huomioni tuohon kivellä kököttävään punajalkaan. En saanut päähäni millä vesilinnulla on punaiset jalat.

Siinä se nukkuu vaikka ympärillä tuulee ja vesi pärskii.

Kun vilkaisin ihan eteeni, niin siinä olikin toinen samaa lajia, eli isokoskelo allokossa porskimassa. Eikä tullut kameran asetukset siinä mieleen.

 En tiedä huomasiko se minua, mutta yhtämatkaa mentiin lähes niemen kärjestä asti.

 Näitä kun ei saa yhdellä kuvalla kerrotuksi, niin pakko laittaa monta. Enemmän jäi vielä näyttämättä.

 Hups vaan mikä sieltä nousi.

 Ei sen meno helpolta näyttänyt, sillä aalto paiskoi sitä monta kertaa.

Ruokaa se etsi.

Ahkera sukeltamaan.

 Tavallisestihan ne häipyy heti minut nähdessään, mutta tämä ei välittänyt yhtään.

 Koko ajan mentiin eteenpäin.

 Yhtä matkaa koko ajan.

 Nyt tuli pieni valoisampi kohta.

 Tämmöinen tyttö siellä polskutti.

 Kun tultiin taas enempi ihmisten ilmoille se jäi tuonne laiturin viereen.

 Olispa noussut lentoon, mutta se vaan verrytteli itseään.

Mukava sitäkin oli seurata siinä kulkiessani. Eikä tätä voi millään lyhyemmin kertoa.