Vappuaaton kuvia.

 Tummalehtinen vaahtera ?

 Kesän ensimmäiset Voikukat.

 Mieheni kotikonnuilla.

 Tätä kasvia en tunne?

Sitä oli puron molemmin puolin runsaasti...

 Zoomailin tuota lintua ja kuvia katsellessa vasta tajusin tuon kallion kauneuden puunvarjojen raidoittamana.

Sadepilvet bussin ikkunasta kuvattuina...ja sainkin kohta sadekuuron niskaani. Mukanani olleet vappupallot toimivat rumpuina...marssin rummun tahdissa.

Tietysti tuulikin...onneksi jokunen kuva onnistui paremmin ja monta surukseni tosi huonosti. 

HYVÄÄ VAPPUA KAIKILLE!

Vappuaatto.

Näinkö täällä aina käy?

Päiväkävelyllä.

Ihan kävelyteitä kuljin ja kun pää oli metsään viemässä pistin heti stopin niille mietteille. Joku kuri se täytyy omalle päälleenki saada. Kuvasin sit kukkia ja zoomailin yhtä tipusta ja taas kukkia...joku pensaanoksa ja niitten lisäksi. Tuossa kotikulmilla köpeksin. Klikkailkaa kuvat taas isommiksi.

 Naapuritalon Krookukset.

 Onko tää Lemmikki? Eikös kukissa pitäis olla keltaiset keskukset?

 Pihlaja kiehtoo edelleenkin. Tämä taitaa olla joku erikoislajike...ei kotipihlaja kuitenkaan.

 Voi noita mustikoita...ei sais vielä alottaa kukkimista.

 Joku sienikasvustoko?

 Vai onko jotain jäkälää?

Ah, tätä mummon elämää.

Tämä mummon metsäretki on tässä nyt vähän takaperoisesti....viiminen osa ensimmäisenä...mutta kyllähän te osaatte nämä jutut lukea mitenpäin hyväänsä, eikös?
Jalka ei murtunut, eikä mummo kummemmin järkkynyt...no, ehkä kerran vielä ja sitten loppu kiipeilyille.

Mummo tuli metsästä 2.

 Tuonne en mee enää ikinä...tai, no en ainaskaan tuu alas sieltä.

 

 Ja raput alas...vautsi vau!

 Puskiin...

 Oisimpa lentävä pörriäinen...

Lentäisin vaan metrin korkeudella ja pörhistelisin näissä ihanuuksissa...

Mummo tuli metsästä 1.

Ensimmäistä kertaa, kun kiipesin tänne ylös oli marja-aika ja joku marjastaja pariskunta kysyi minne olen menossa. Kerroin meneväni tuon vuoren yli ja toiselta puolen pois sieltä. Jaa, mutta et sinä sieltä kautta kyllä pois pääse...käännyt sit vaan takasin ja samaa reittiä alas. Pihus, minähän menen mistä tykkään. No, en mennyt, mutta miten kävi tänään.

Tahtoo kotiin...joo, tässä harkitsin perääntymistä ja palaamista samoja polkuja mistä tulinkin. Kuvista ei saa käsitystä korkeuseroissa, mutta nää oli tosi pahoja kohtia näinkin vanhalle.

 Oups...yhtä alamäkeä.

Kummelivuoren toisella puolen näkyy Espoonlahti lähempänä...taloja ja peltikattoinen ihkauusi päiväkoti edessä...katto vaan näkyy.

Yhtä laaksoa, notkoa...

Humsis...mummo pötkällään...ei se näin nätisti mennyt. Rysähdin pahasti nilkka vääntyen, mutta en loukkaantunut. Muistui vaan mieleen tyttöjen varoitukset metsään menosta. Eivät onnekseen tiedä minun kalliokiipeilystä. Tällä päällä olis parempi pysyä enempi tasamaalla...kärsin nimittäin korkeenpaikan kammoa.

 Takaspäin...mutta tuollahan on polku ?

 Tuolla ylhäällä kaaduin, mutta onneksi pysyin siellä, enkä pyörinyt tuosta alas.

Kivi lerppahuuli...mummon huokaukset kuuli...niin ja loppumatka alas ihmisten ilmoille sujui...

Mummo meni metsään 3.

 Yllätys, yllätys, korkealle on tehty joku vuosi sitten kävelytie.

 Mutta vielä ylemmäks tahtoo hän.

 Korkealle kukkulalle...Kummelivuoren huipulle!

 Josta näkee Espoonlahdelle...kun zoomaa.

 Noin kaukana se on muuten.

Siellä on viikinkien hautakivet. Merivesi oli silloin korkealla ja täältä ylhäältä löytyi sopiva hautapaikka...sopis mullekkin...juttu jatkunee alastulolla.

Mummo meni metsään 2.

 Ylös polkua...vielä havumetsää.

 Sekametsää...

 Tämän kohdalla tuli hautakivi mieleen..

ja maasta sinä olet tullut ja maaksi olet tuleva.

Ja madon ruuaksi joutuva...

Mummo meni metsään 1.

Ei pitänyt edes mennä metsään, vaan sinne ne jalat kuitenkin taas vetivät. Tällä kertaa satuin (taas) kaatumaan, mutta siitä ei hiiskuta tytöille mitään.

 Tästä vierestä lähtee puro tämän metsän läpi jonnekkin.

 Alimpana on vanhaa kuusimetsää.

 Ryteikköistä ja märkää. Joku laittanut linnunpöntön puuhun. Täällä ei näy kukkia, eikä just mustikoitakaan. Tikka paukutti jossain lähistöllä.

Himpun ylempänä kukkii. Nyt Sini- ja Valkovuokot. Myöhemmin siniset orvokit ja Metsätähti. Täällä kasvaa runsaasti mustikkaa, mutta koiria ulkoilee niin runsaasti, että lopetin mustikoitten poimimisen kokonaan.

Vasemmalla on matalinta, eli se puro ja ryteikkö ja oikealla Kummelivuori...koti taustalla.

Ja ei muuta, kun ylös mäkeen...

Metsän tuollapuolen.

Laitan muutaman kuvan tämän metsän täältä katsoen perimmäisestä reunasta. Tämä pikkumetsähän on kohtapuolin muisto vain. Kaavoitettua kerrostaloaluetta...toki jotain jääkin, mutta mitä metsästä jää se nähdään joskus.

 Tuolta tulin, eli sen meidänpuoleisen synkemmän kuusimetsän läpi, ylös kallioille ja sieltä pikkuhiljaa näille lehtomaille. Ison Kauklahdenväylän vierustaa kulkee tämä muinainen kärrypolku, joka on suosittu ulkoilureitti.

 Edellisen kuvan kohdassa käännyin ympäri menosuuntaan. Kärrytie haarautuu kävelytien kanssa. Vasemmalla on se iso tie jalkakäytävineen ja oikealla omakotitaloalue, jonka takana on kerrostaloja...eli minunkin asuinalueeni.

 Toisella puolen on aina vihreämpää.

Tie vie jonnekkin ja se joku jää isojen talojen alle...jos jää. Kannattaneeko rakentaa ollenkaan, sillä toimistotalojahan on Espoossa tyhjillään paljon.

Silmuja ja pikkuisia lehtiä.

Tavallinen kotipihlaja, pyhäpuu...minulle rakas, sillä nimeni tarkoittaa pihlajaa ja ukko ylijumalan puolisoakin. Kun tästä vielä hiukan vanhenen ja alan tarvita kävelysauvaa, niin olen aina haaveillut sen olevan pihlajapuuta.

Vaahteran kukkanuput. Muistan ikuisesti ensimmäisen kevääni Helsingissä. Ikkunani ulkopuolella kasvoi Vaahtera ja se miten seurasin sen silmujen avautumista. En tiennyt Vaahteran kukkivan ennen lehtien kasvamista ja siksi kukkien ilmestyminen oli melkoinen yllätys.

Kuivunutta viimekesäistä.

Kuivuneita...jotain ohdaketta ilmeisesti...jollain tavalla kauniita nämäkin.

Kukkia siellä, kukkia täällä...

Paljon muitakin kasvien ja kukkienkuvia tuli napsittua pitkin päivän kulkureitin varsia, mutta laitan nämä värikkäimmät nyt ensin. 

Ilo oli nähdä koivun olevan monin paikoin jo kunnon lehdessä. Lämmintäkin oli...ihan villatakki päällä tarkeni hyvin. Kävelin ihan liikaa...metsän kautta lähdin, joka oli typerästi tehty, sillä sellä ei kuki vielä just muuta, kuin valkovuokkoja. Kielo sentään työntää jo lehtisuipuloitaan...ai, miten paljon ihanaa tiedossa.