Talven jäljiltä.

Toissapäivän tilanne Lauttasaaren rannassa.

 Tuulet ja jäät jättäneen melkoisen määrän kaikenlaista roskaa rantaan.

 Märkääkin oli riittämiin, eli saappaat olisivat tarpeen.

 Tai sit kulkea kauempana kävelytietä pitkin.

 Silloin jää vaan näkemättä monta kivaa asiaa, kuten jäniksen papanat. Näkispä joskus sen jäniksenkin.

 Jos haluaa hyppiä jäitten päällä, niin silloin on oltava kunnon kengät.

 Vaiko sittenkin saappaat. Riippuu siitä missä tykkää mennä.

 Näyttää kuivalta, mutta lompsis ja jalka uppoaa veteen.

 Pakko päästä katsomaan joko tuonne luodolle pääsee.

 Saappaat jaloissa pääsis, tai millä vaan kiviä myöten, mutta se ei oo minun juttu.

 Ensi kerralla pistän saappaat jalkaan ja otan kahvia ja eväät mukaan.

 Jospa merivesi laskis vielä lisää ja pääsisin tuonnekkin saareen.

 Kyllä se tästä taas iloksi muuttuu!

Jos ei tykkää lopsuttaa vedessä, eikä hyppiä jäitten yli, niin kallioilla on ainakin kiva köpppäillä.

Katella vaikka kallioitten koloissa  olevaan veteen heijastuvia puita.
Pikkukameralla en edes yritä kuvata vesilintuja, mutta näitä rannan rapakoita on sillä hyvä kuvata.

Älä katso, jos....

olet kovin herkkä.

 Sorsaparskunta oli ensimmäisenä eilen näkemistäni vesilinnuista, joten kuvasin niitäkin.

 Kovin  olivat läheisiä toisilleen ja etsivät yhdessä ruokaa.

 Kauempaa huomasin naaraan kaulassa roikkuvan jotain. Ensin luulin sitä joksikin roskaksi, sillä sitä tuolta rannoilta löytyy.

 Hiivin lähemmäksi nähdäkseni sen paremmin.

 Joku rötky siinä roikkuu.

 Voi sorsa raukkaa! Se on joku epämuodostuma, vai mikä lie??? Sen pyrstökin on tuommoinen tynkä?

Tämä oli ensimmäinen kerta, jolloin näin tämmöistä. Yleensä en näytä mitään kuvia, jotka voi tehdä pahaa jollekkin, mutta nyt on kuitenkin kyse elävästä  eläimestä. Sen onni oli tietysti se, että sillä oli puoliso mukana. Hyvin viihtyivät yhdsessä.

Nyt aurinkoa kiitos!

Sitä kaipaan ja kun se päivä koittaa, niin rannat kutsuvat taas.
Tässä kuvia tältä harmaalta aamulta. Kevään merkkejä vesilintujen käytöksessä.

Kevät keikkuen tulevi!

Kuulen pitkästä aikaa linnun laulut. Se on kilpirauhaslääkityksen hyvä puoli.

Kohinaa.

Ja kurre.

Tein suunnitelman, mutta...

Viimeksi Suomenlinnaan mennessäni tein valmiiksi suunnitelman, mitä tahtoisin siellä nähdä.
Olin käynyt edelliskerralla tuolla ja nyt päätin katsoa miltä tämä vastapäinen ranta näyttää.

Sille suunnitelmalle tuli äkkiä stoppi. Aita! Pääsy kielletty! Tallinnan laiva siellä seilaa.

Pääsy kielletty tuonnekkin??? En yleensä uhmaa kieltoja, joten köppäilin takaisin.

Siitä mistä pääsin menemään menin. Kuvat ovat ihan sekaisessa järjestyksessä ja edelleen kahdella eri kameralla kuvattuja.

Siellähän ei koskaan tiedä mitä kulman takana on. Oon käynyt siellä ensimmäisen kerran 7-8 vuotiaana ja sen jälkeen ehkä 10 kertaa ja nyt vasta sain jonkunlaisen käsityksen mitä kaikkea siellä on. Minulla oli nimittäin kartta mukana.
Vaikka kuljin ristiin rastiin tiesin missä oon menossa. Vielä on yksi paikka minkä haluan tutkia, mutta näin kurjalla säällä en sinne mene.
Näitäkin kuvia on ihan liikaa näytettäväksi.

Ei pitäis ihan joka puskaa kuvata.

Hu-huu!

Aurinko on aina kirkkaampi aidan toisellapuolella.

 Sen valo saa värit hehkumaan.

Katon kauniit muodot tulee valossa hyvin esille.

 Portti auki.

 Tosi mukuloita!

Kahvinpavut vastavalossa.

 Muksut huutais heti hu-huu!

Ei tullut ketään vastaan. Yksin kuljin.

Yhä ylös yrittää...

 vaikka ei nyt ihan katolle kiipeä.

 Näyttää hyvälle, mutta ilman piikkipohjakenkiä, ei mummojen kannata vielä tuonne mennä.

 Keskipäivän kirkas valo saattaa häikäistä...

 kuten näette!

 Enhän sentään mereen mennyt, mutta ylemmäs on päästävä!

tai paremminkin alas...

 tuonne noin!

 Jaksaisko vielä?

Kyllä minä vähän mietin miten viisasta näin vanhan on tuolla yksin seikkailla, mutta jännää se on. En kerro tytöille koskaan missä kuljen ja kun eivät tiedä, eivät osaa olla huolissaan. Säästän heitä huolilta. 

Yks ihme on tässä talven aikana tapahtunut, eli minua ei huippaa nykyään. Minunhan piti välillä jo rajoittaa kiipeilyjä, joten nyt tuntuu taas sen puoleen paremmalle. Ehkä sain sen korvaukseksi, kun näkeminen huononi ???